Viro // Seikkailu Tallinnassa




Tallinna on täydellinen kohde lapsiperheille (ja toki muillekin!). Kaupunki tarjoilee viihtyisien leikkipuistojen ja tasokkaiden ravintoloiden lisäksi myös lapsia kiinnostavaa arkkitehtuuria sekä museoita ja tiedekeskuksia. Vietimme neljä täydellistä päivää Tallinnassa nauttien kaikesta näistä. Kokosinkin nyt tähän postaukseen päiviemme kulun. Nappaa tästä teille sopivia ideoita tai kopioi päivän rakenne sellaisenaan! Meitä matkasi kaksi aikuista sekä 4- ja 6-vuotiaat lapset ja meillä oli AirBnB-majoitus Telliskivessä.

PÄIVÄ 1:

Saavuimme Tallinnaan iltapäivällä. Tapasimme AirBnB-majoittajamme asunnolla Telliskivessä. Purimme tavarat ja hengähdimme hetken, jonka jälkeen nälkää kiljuvat mahat (ja lapset) pakottivat meidät lähtemään taas liikkeelle. Suuntasimme kulkumme suoraan vanhassa kaupungissa sijaitsevaan Kohvik Inspiratsiooniin. Tiesimme, että sieltä saa kaupungin parasta vegaaniruokaa, joten ravintola oli varma valinta. Mahat täynnä siirryimme ruokakaupan kautta takaisin asunnolle.



PÄIVÄ 2:

Aamupalan jälkeen lähdimme kävelylle Telliskiven ja Kassisaban alueille ihastelemaan vanhoja puutaloja. Täältä voit lukea tarkemmin tuosta kävelyretkestä. Suosittelen todella tutustumista alueisiin, kadut ovat rauhallisia ja melkein joka kulmalla tulee vastaan leikkipuisto. Parin tunnin kävelyn jälkeen saavuimme Vapauden aukiolle ja valitsimme lounaspaikaksi Solariksen kauppakeskuksessa sijaitsevan ravintola Komeetan. Voin suositella varsinkin heidän salaatteja, uskomattoman maukkaita! 6-vuotias totesi tulevansa sinne uudelleen syömään seuraavalla kerralla, oli kuulemma niin hyvä annos. Lounaan jälkeen teimme pyörähdyksen Viru-keskuksen kirjakaupassa (mihinkäs muuallekaan sitä kirjakaupan työntekijä lomallaan menisi..). Puoliso lähti nauttimaan vapaahetkeä kirpputoreille ja itse hyppäsin lasten kanssa ratikkaan suuntana päivälepo asunnolla.




Lepäiltyämme tarpeeksi laitettiin taas läpsyt jalkaan ja suuntasimme Kalamajan puolelle katselemaan vanhoja taloja. Kävimme ohimennen Humanan kirpputorilla, mutta tällä kertaa mitään ei tarttunut matkaan. Päivälliselle valitsimme meille täysin uuden tuttavuuden Telliskivi Loomelinnakin alueelta. Lendav Taldrik tarjoilee pääasiassa aasialaista ruokaa ja mikä ilo olikaan löytää pitkä lista vegaanisia vaihtoehtoja. Vinkkinä: syö mitä syöt, kunhan juomaksi tilaat kannullisen mansikka-vadelma-limonaadia! Ei oikeasti ole parempaa.




PÄIVÄ 3:

Aamupäivän kohteena oli Lennusadam eli Merimuseo. Kohdetta voisi luonnehtia interaktiiviseksi historiamuseoksi. Perinteisen kävelyn ja katselemisen lisäksi siellä on paljon lapsille suunnattua tekemistä. Meidän pilttejä ilahdutti erityisesti "taikaseinä", johon sai koneen avulla oman värityskuvan. Museossa on myös mahdollista vierailla oikeassa sukellusveneessä. Itse laitoin pupun pöksyyn ja jäin odottelemaan ulkopuolelle muun perheen käydessä  tuon sillipurkin sisällä, koska #ahtaanpaikankammo. Museovierailun jälkeen palasimme asunnolle laittamaan päiväruuan, lepäilemään ja juomaan päiväkahvia.





Tallinnassa pyrimme pääsiallisesti välttämään vanhaa kaupunkia, mutta koska lapsemme eivät ole siihen juurikaan tutustuneet, lähdimme iltapäivällä siihen suuntaan. Ensimmäinen pysähdys tehtiin vegaaniseen konditoriaan (Voorimehe 4) ostaaksemme evästä. Mukaan tarttui suklaaleivokset sekä kaksi suolasta piirakkaa ja kiipesimme Kiriku Platsille nauttimaan eväistämme. Sormet tahmeina suklaasta kiertelimme vanhan kaupungin katuja ennen kuin pysähdyimme hetkeksi Koolin ja Suurtukin kulmassa sijaitsevaan leikkipuistoon.




Pizzahammasta alkoi kolottamaan sen verran, että valitsimme päivällispaikaksi Kalamajan grand old ladyn, eli Boheemin. Ravintola on niitä ensimmäisiä, joita alueelle tuli vuosia sitten. Pizzojen paistumista odotellessa ehdin kävellä lasten kanssa ympäriinsä ruokahalua kasvattamassa. Mahat täynnä pizzaa päätimme nauttia vielä lämpimästä illasta ja istahdimme F-hoonen terassille. Aurinko laski, lapset riehuivat viereiselle leikkipaikalla ja itsellä oli aikuisten juomaa lasissa. Voisiko enää paremmin olla?





PÄIVÄ 4:

Käveltyämme useana päivän kaupungilla, halusimme tehdä jotain muuta. Napattiin ratikka ja ajeltiin noin viidentoista minuutin matka  Koplin päätepysäkille. Koplista on meuhkattu nyt joitain vuosia, että se on seuraava Kalamaja. Alue olikin mielenkiintoinen. Toisella puolella ratikkalinjaa oli vanhoja taloja ja hieman jo ränsistyneitä kerrostaloja ja toisella puolella upeita autiotaloja. Varsinkin nuo autiotalot vetivät meitä puoleensa ja kävimme niitä valokuvaamassa. Mukavana lisänä löysimme vadelmapensaan, josta pysähdyimme poimimaan marjoja. Alueen noususuhdanteen kyllä näki monista työkoneista ja talojen seiniin kiinnitetyistä rakennusfirmojen logoista. Pitänee parin vuoden päästä käydä katsomassa mitä Kopliin kuuluu.






Lounaspaikka löytyi Koplista paluun jälkeen näppärästi ratikkapysäkin vierestä, Balti Jaaman uudistetulta torilta. Rakennuksen toisessa kerroksessa on hyvin lapsiystävällinen ravintola Kniks&Kraaps. Siis pelkästään ravintolan leikkipaikan takia kannattaa tehdä pyhiinvaellus tuohon paikkaan! Edellisiltä päiviltä tuttuun tapaan lounaan jälkeen oli luvassa lepäilyä ennen iltapäivän toimintoja.



Reissumme viimeisenä iltapäivänä otimme jälleen ratikan alle ja ajelimme tällä kertaa Kadriorgin puistoon käydäksemme Miia Milla -museossa. Museo on upea sukellus retrojen lelujen maailmaan ja ollessamme aluksi museon ainoat vieraat, saivat lapset leikkiä mielensä määrin haluamillaan tavaroilla. Vanha kassakone ja parin metrin mittainen tekolatu olivat ylivoimaiset suosikit. Museo toimisi varmasti paremmin viileällä säällä, sillä nyt helteestä johtuen sisäilma oli turhan lämmin. Tuonne menemme ehdottomasti uudelleen. Museon vierestä löytyy valtavan kokoinen leikkipaikka, joten Kadriorgissa saisi helpostikin kulumaan kokonaisen päivän.

Sijainnin kätevyyden takia valistimme päivälliselle NOP-ravintolan. Kyseinen paikka on ollut suosikkimme jo vuodesta 2013. Miksikö? Herkullista ruokaa, ystävällinen palvelu sekä viihtyisä terassi sisäpihalla, jossa myös lapsille hiekkalaatikko ja leluja.






Seuraavana aamuna oli aika pakata tavarat kasaan ja suunnata kohti laivaterminaalia. Naamat hymyssä suin puhuimme jo seuraavasta Tallinnan reissusta. Kaupunki on ollut meille aina niin hyvä. Nyt myös lapset ihastuivat ja toivoivat pikaista paluuta.

Kiitos, että jaksoit lukea ja toivottavasti sait tästä ideoita seuraavaa Tallinnan matkaasi varten!

Kommentit

  1. Kivoja ravintolavinkkejä. Suurin osa itselleni tuntemattomia, vaikka nimet ovatkin tuttuja. Koplin alue itseäkin kiinnostaa, mutta paras tosiaan ehkä odotella vielä muutama vuosi että paikka alkaa nostamaan kunnolla päätään. Tuonne Kniks&Kraapsiin täytyy mennä heti, kun lapsen kanssa seuraavan kerran Tallinnaan suuntaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vegaaniset muffinssit sekä laulupussin askartelua

Minne kaipaan takaisin?