Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2018.

Viro // Saarenmaa lumosi kauneudellaan

Kuva
Tämän kesän matkasuunnitelmat ovat muuttuneet monta kertaa. Vielä alkukesästä suunnitelmissa oli matkata  Turun saaristoon ja Ahvenanmaalle , mutta sitten elämä tapahtui ja kyseinen matka jäi tekemättä. Näytti jo hetken, että tämä vuosi menee työn teossa ja opiskeluissa joulusta jouluun, mutta sain, kuin sainkin pidettyä pienen loman. Parissa päivässä piti tehdä päätös mihin lähteä. Viikko olisi aikaa ja lentämättä pitäisi päästä perille. Alkuun oikein mikään ei resonoinut, mutta onneksi muutaman lasillisen jälkeen idea lähti lentoon ja varasimme laivaliput Viroon ja majoituksen Saarenmaalta neljäksi yöksi. Löysimme AirBnb:n kautta ihanan talon Muratsin alueelta, noin 10 minuutin ajomatkan päästä Kuresaaresta. Talo oli paikallisen perheen kesämökki ja ei ihanampaa paikkaa olisi voinut olla! Suuri puutarha, sijainti hiljaisen hiekkatien päässä ja hyvin varusteltu keittiö. En voi tarpeeksi hehkuttaa ruohojuuritason matkailua. Sitä saa niin paljon enemmän irti, kun majoittuu siellä mi

Tallinna // Kalamajan ja Telliskiven vanhat talot

Kuva
Vietimme hiljattain neljä ihanaa päivää Tallinnasta. Kaupunki on ehdottomasti yksi suosikeistamme ja tällä kertaa tutustutimme lapsemme myös tähän monipuoliseen kohteeseen. Tallinna tarjoilee aina jotain uutta, mutta myös historiaa. Viihdymme parhaiten vanhan kaupungin ulkopuolella, Kalamajan ja Telliskiven alueilla. En voi saada tarpeekseni noiden alueiden vanhoista taloista, joten vietimme yhden päivän lähes kokonaan kävellen, nauttien ja valokuvaten noita kauniita rakennuksia. Kalamajaan sekä Telliskiveen suuntaa helpoiten Balti Jaaman luota, joutuu vain päättämään kumpaan suuntaan lähteä. Jaoimme päivän niin, että aamupäivällä kiertelimme Telliskiven alueella, sekä uutena tutustuimme myös Kassisaban alueeseen, ja iltapäivällä lähdimme katselemaan Kalamajan taloja.  Lasten kanssa näillä kulmilla liikkuminen on helppoa, sillä alueet ovat rauhallisia ja leikkipuistoja tulee vastaan melkein joka kulmalla. Rakastumista näihin rakennuksiin lisäsi v

Vegaaniravintoloiden helmi löytyy Loviisasta!

Kuva
Matkailussa eniten pidän siitä, kun ilman suunnittelua löytää jotain uutta ja ihanaa. Teimme viime viikolla muutaman päivän reissun kotimaassa ja yhtenä päiväkohteena oli Loviisa. Kaupungissa olen ohimennen käynyt kaupassa mökille mentäessä, mutta muuta kokemusta paikasta minulla ei ole. Loviisaan menimme hyvin pitkälti Onneli ja Anneli -elokuvien innoittamana. Kaupungista siis löytyy parikin leikkipuistoa teemaan liittyen. Noista lisää myöhemmin. Nopean googlailun jälkeen valitsimme lounaspaikaksi keskustassa sijaitsevan vegaaniravintola Bellan. Ja eipä parempaa olisi voinut valita! Ruoka oli valehtelematta parasta mitä olen syönyt! Ravintola itsessään oli hyvin viihtyisä ja henkilökunta ystävällistä. Vaikka osuimme kiireisimpään lounasaikaan oli tarjoilijalla aikaa jäädä juttelemaan asiakkaiden kanssa ja buffetpöytää täydennettiin ripeästi. Ruokavaihtoehtoina oli lounasbuffetista keittoa, papupihvejä ja lisukkeina erilaisia salaatteja. Käsittämättömän herkullista kaikki, va

Turistit pysykää poissa! - dokumentti massaturismin kuormittamista kaupungeista

Kuva
Mitä yhteistä on Venetsialla, Barcelonalla ja Dubrovnikilla? Ne ovat kaikki uskomattoman kauniita kaupunkeja, mutta myös massaturismin pilaamia. Ulkolinjan dokumentti Turistit pysykää poissa! kuvaa tätä ongelmaa näiden kolmen kaupungin kohdalla. Nämä kohteet eivät suinkaan ole maailmassa ainoat, jotka kärsivät liiallisesta turismista. Unesco on antanut Venetsialle uhkauksen poistaa kaupunki maailman perintökohteista turismin takia tapahtuneiden muutosten vuoksi. Monesti kuulee nurinaa korkeiden hintojen takia. Mutta miksi minkään pitäisi olla halpaa paikoissa, jotka kärsivät massaturismista?  Ja matkustamalla kyseiseen kohteeseen sinäkin kuulut siihen massaan... Mielestäni on itsestään selvää, että jonkin paikan kuormittamisesta pitkääkin maksaa. Venetsiasta ei edes kerrota todellisia kävijämääriä julkisuuteen, sillä silloin kukaan ei haluisi siellä käydä. Turismi luo työpaikkoja, mutta onko se sen arvoista, jos paikallisilla ei ole enää varaa asua kaupungissaan? Näin on k

Ahvenanmaa ja Turun saaristo. Vinkkejä kaivataan!

Kuva
Kesän reissusuunnitelmat alkavat ainakin yhdeltä osin muotoutua. Päätimme keväällä pyrkiä matkustamaan lentämättä, joten tämän kesän kohteeksi valikoitui Turun saariston rengastie sekä Ahvenanmaa. Ajatuksia perheemme lentolakosta kirjoittelen myöhemmin. Suomessa emme ole matkailleet moneen vuoteen. Vuonna 2012 kiertelimme Suomea ajaen ensin itäreunaa Lappiin ja sieltä lännen puolelta takaisin Helsinkiin. Matka oli aivan mahtava ja seikkailuja löytyi! Kotimaanmatkailu on aina tuntunut hyvältä, mutta syystä tai toisesta on tullut suunnattua rajojemme ulkopuolelle. Mutta nyt! Eli kaipailisin vinkkejä rengastien varrella oleviin Turun saariston kohteisiin sekä Ahvenanmaalle. Varsinkin kaikki ilmainen tai hyvin halpa kiinnostaa. Tulemme tekemään matkan pakettiautolla, jossa on nukkumismahdollisuus. Haluaisimmekin hyödyntää tilaisuuden yöpyä muualla kuin leirintäalueilla, joten jos tiedät esimerkiksi ihanan rantapaikan johon kannattaa yöksi asettua, niin kerro ihmeessä! Matkustam