Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2018.

Mitä meillä luetaan? Esittelyssä ympäristöaiheisia lastenkirjoja

Kuva
Ilmastonmuutos, muoviroska ja muut ympäristöaiheiset asiat ovat olleet näkyvästi esillä viime aikoina. Ja se on ihan mahtavaa! Tuntuu jopa siltä, että ihmiset ovat alkaneet heräämään siihen, ettei tämän hetkinen elämäntapa ole kestävää, jos haluamme maapallomme säilyvän elinkelpoisena vielä tuleville sukupolville. Itse koen, että myös lasten kanssa on tärkeää käsitellä ilmastonmuutokseen liittyviä asioita, ja yksi hyvä keino siihen on kirjat. Kokosin tähän postaukseen muutaman uutuuden lastenkirjoista, jotka käsittelevät ympäristöä ja ilmastonmuutosta. Valaan kertomuksia (kirj. Ana Lucas) Tämä ihana kuvakirja sopii monen ikäisille. Omat neljä- ja kuusivuotiaat lapseni tykkäsivät tästä paljon. Kirjassa kerrotaan sekä sinivalaan elämästä, että merieläinten kohtaamista ongelmista, esimerkiksi merten roskaantuminen. Tarinassa käydään läpi myös muita merissä eläviä olentoja, kilpikonnia, delfiinejä, miekkavalaita... Kuvitus on todella kaunis ja värikylläinen. Lasten toiveesta tä

Minne kaipaan takaisin?

Kuva
Olen elämäni aikana saanut kokea uskomattoman hienoja matkoja ja upeita kohteita. Yksi alue on kuitenkin noussut selkeästi ylitse muiden. Ensimmäinen kosketus saatiin vuonna 2007, seuraava 2012 ja viime vuonna tehty kahden kuukauden reissu alueella vain lisäsi rakkautta! Arvaatko jo mikä paikka on kyseessä? No, Balkan <3 En saisi lukea muiden kokemuksia alueelta enkä muistella omiani, sillä puristava tunne rinnassa, jota ikäväksikin kutsutaan, ottaa aina valtaansa. Olen aina nauttinut itä-Euroopasta, mutta Balkan vei ihan mukanaan. Vuonna 2007 kävimme Sloveniassa. Maa menee hieman siinä rajoilla, että lasketaanko se Balkanin alueeseen, mutta menköön nyt tällä kertaa. Kipinä oli sytytetty. Esikoisen ollessa 9kk vuonna 2012, teimme kahden viikon reissun kohteina Kroatia, Bosnia&Hertzegovina ja Montenegro. Eipä noin lyhyellä reissulla saanut aikaiseksi muuta kuin suuren halun päästä takaisin. Vihdoin viime vuonna meillä oli mahdollisuus ottaa nelihenki