Unelma kasvimaasta




Takana on kolmas kesä tässä talossa. Alusta asti olemme miettineet kasvimaan laittoa. Ensimmäinen kevät ja kesä meni pihan yleisessä kunnostamisessa. Seuraavina vuosina olemme olleet matkoilla joko taimien kasvatusaikaan tai sitten kylvön ajankohtana. Nyt näyttäisi siltä, että ensi vuonna olemme sekä kevään että alkukesän kotona. Vihdoinkin on mahdollista toteuttaa haave omasta kasvimaasta!

Tänään sää oli mitä kaunein, joten aamupäivä meni kitkiessä kaikkea kasvimaan paikalle kasvanutta rikkaruohoa ja nokkosia. Edessä olisi vielä mullan kääntö. Onneksi on pienet apurit paikalla. Lapsilta kun kysyy ehdotuksia siihen mitä sitten keväällä laitettaisiin kasvamaan, saa vastauksena pitkän listan; porkkanaa, perunaa, salaattia, kurkkua, yrttejä, paprikaa, mansikoita ja muita herkkuja.


Mielenkiintoista nähdä kuinka suunnitelmat tulevat onnistumaan. Uskoisin kuitenkin, että ainakin porkkanaa, perunaa ja ehkä lehtikaalia laitetaan kasvamaan. Jo useamman vuoden olen tilannut Hyötykasviyhdistykseltä siemenluettelon, mutta sitä vain selaillut haaveillen. Jos ensi keväänä siemeniä pääsisikin tilaamaan. Pitkän ajan haaveena meillä on pystyä elämään mahdollisimman omavaraisesti, mutta siihen on toki vielä matkaa. Aloitellaan nyt pienesti ja katsellaan sitten miten homma etenee.


Pyrimme elämään mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja jätteettömästi. Oman ruuan kasvattaminen on yksi askel kohti ekologisempaa arkea. Kasvimaan multa valmistuu omassa kompostorissa, joten sen ostamiselta säästymme. Jospa jo ensi syksynä voimme jättää osto-porkkanat kauppaan ja nauttia oman maan antimista!

Löytyykö teiltä lukijoilta kasvimaita? Oletteko kohdanneet vastoinkäymisiä tai onnistumisia viljelyissä? Kaikki vinkit otetaan vastaan.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vegaaniset muffinssit sekä laulupussin askartelua

Viro // Seikkailu Tallinnassa

Minne kaipaan takaisin?