Matkakuumeen nostatusta DocPoint-festivaaleilla

*Yhteistyössä DocPoint-festivaali

Miten kuvailla elokuvaa, kun ei keksi tarpeeksi kuvaavia sanoja? Tätä olen nyt miettinyt viime keskiviikosta lähtien, kun kävimme puolisoni kanssa katsomassa the Fifth Sun -dokumenttielokuvan (ohjaajat Cristiana Pecci, Matteo Maggi) DocPoint-festivaaleilla. Sain DocPointilta kaksi vapaalippua festivaaleille bloginäkyvyyttä vastaan. Täällä kirjoittelin elokuvista, jotka olisin halunnut mennä katsomaan, jos aikaa olisi ollut enemmän.

The Fifth Sun elokuvan teemana on wanderlust. Suomeksi se voisi olla kulkemisen tarve. Wanderlust on vahva halu kiertää maailmaa, olla vapaa ilman rajoittavia aikatauluja. Päämäärää tärkeämpi on itse matka. Elokuvassa seurataan suomalaisen Panun matkaa pakettiautolla Suomesta Australiaan. Määränpäässä on tarkoituksena olla kahden kuukauden päästä lähdöstä, todistaakseen täydellistä auringonpimennystä. Aikataulut aiheuttavat näkyvää stressiä Panulle, hän kun on tottunut matkustamaan ilman niitä. Rajojen ylitykset eivät suju aina mutkitta, milloin viisumien saaminen kestää tai raja on suljettu juhlapyhien takia. Vastoinkäymisiä tuovat mukanaan virheelliset dokumentit auton tuomisesta Kiinaan sekä epämääräinen ihosairaus.

Mutta nyt siihen ongelmaan kuvailla elokuvaa, muuten kuin juonen perusteella. Nimittäin se tunne. Elokuva onnistui tavoittamaan täydellisesti sen tunteen mikä itselleni on tärkeää matkustaessa. Ainakin kahdesti hymyilin ja itkin samanaikaisesti. Voin kuvitella kuinka joillekin tilanteet voivat näyttäytyä ahdistavina tai teennäisinä. Minulle elokuva oli täydellinen kuvaus kiertolaisuudesta, siitä irrallisuuden tunteesta, minkä tavoittaa ajaessa keskellä ei mitään, mutta myös yhteenkuuluvuudesta, kun löydät sielunkumppanin juuri tapaamasta ihmisestä. Eroamisen hetki, kun kyyneleet eivät meinaa loppua, mutta jo seuraavassa hetkessä onnen tunne edessä olevasta.

Ehkä vaikuttavin hetki elokuvassa oli Panun tarjotessa teetä kazakhstanilaiselle paimenelle ja heidän juodessa sitä hiljaisuudessa. Kaksi ihmistä, joiden elämät ovat ikuisuuden päässä toisistaan, mutta siinä hetkessä he ovat samassa paikassa. Toisessa tapaamisessa Panu toteaa maailman ympäri pyöräilevälle miehelle; sinä olet tulossa sieltä mihin minä menen ja minä olen tulossa sieltä mihin sinä menet. Maailma on hyvä.

Omaa matkakuumetta elokuva pahensi monin kertaisesti! Onneksi tiedossa on ensi kuussa edes kahden viikon reissu. Ihmiselle, joka on valmis pakkaamaan rinkkansa ja lähtemään koska vain, elokuva aiheuttaa pakottavaa irrottautumisen tarvetta. Hitaan matkustamisen filosofia ja aidot kohtaamiset ovat minulle tärkeimpiä tekijöitä matkalla.

Teknisesti elokuva on upea, kuvan laatu ja käytetyt kuvauskulmat kertovat todellisesta ammattilaisuudesta. Tästä kiittäminen Panun mukana matkustaneita italialaisia dokumenttielokuvien tekijöitä. Elokuvan loppu on yllättävät, mutta juuri sellainen kuin sen kuuluukin olla. En halua sitä tässä paljastaa, sillä toivon, että esimerkiksi YLE ottaisi tämän dokumentin valikoimaansa, jotta mahdollisimman monella olisi mahdollisuus se nähdä.

Kävitkö sinä katsomassa the Fifth Sunin tai jotain muuta festivaalien valikoimasta? Mitä tykkäsit?