Mistä on meidän matkat tehty?

Tapoja matkustaa on yhtä monta kuin matkaan lähteviä ihmisiä. Jokaisella on omat ajatuksensa ja toiveensa tulevasta matkasta ja siitä miltä haluaisi olonsa tuntuvan matkan jälkeen. Me olemme matkailua rakastava perhe, ja teemme sen vastuullisella sydämellä. Kunnioitamme paikallisia, heidän elämäänsä ja kulttuuria. Olemme nöyriä maailman edessä. Vastuullisen matkailun perusmääritelmä pitääkin sisällään kunnioituksen paikallisuutta kohtaa: syö paikallisessa ravintoloissa, majoitu paikallisen omistamassa hotellissa/hostellissa, älä roskaa, kunnioita fyysistä koskemattomuutta ja vältä yrityksiä jotka eivät tuota tuloja kohdemaahan.

Itse sain jo äidinmaidon mukana kiertolaisen sielun. Matkustin vanhempieni kanssa yhden vuoden ikäisestä lähtien. Joka vuosi pakkasin unipupuni reppuun ja lähdimme uuteen seikkailuun. Ollessani seitsemän vuotias he tutustuttivat minut ensimmäisen kerran reppureissaamiseen. Kiersimme viisi viikkoa Kreikan saaria. Muistan vieläkin sen jännityksen, kun laiva saapui satamaan ja majoituspaikkojen kauppaajat vyöryivät päälle. Minkälainen yösija tällä kertaa löydettäisiin? Opin luottamaan siihen, että maailma kantaa ja ihmiset ovat ystävällisiä.

Vuosia myöhemmin matkustin yksin, kunnes tapasin puolisoni ja iskimme rinkkamme yhteen. Molemmille oli heti selvää, että ruohonjuuritasolla matkustaessa kokee eniten, kuluttaa vähiten ja tutustuu paikallisiin. Emme halua jättää itsestämme jälkeä matkoilla, mutta haluamme matkan jättävän jäljen meihin. Vastuullisesti matkustaminen oli itsestään selvyys ja mukaan tuli myös pienen budjetin matkailu. Majoituimme paikallisten luona, liftasimme tai kuljimme halvoilla yöjunilla ja -busseilla. Matkoille lähdimme muutama sata euroa taskussa. En pysty sanoin kuvailemaan kuinka paljon ne lukuisat kohtaamiset paikallisten kanssa ovat vaikuttaneet meihin ihmisinä ja näkemykseemme maailmasta. Kulttuurin pystyy ymmärtämään vasta kun siinä todella elää mukana. Ja ne tarinat! Millaista oli kasvaa Neuvostoliitossa? Miksi puolalainen flamencotanssija haluaa muuttaa Thaimaaseen? Mistä löytyy Istanbulin paras hippibaari? Miksi filippiiniläinen hakee parempaa elämää Laosista? Miltä tuntui kun Jugoslavia hajosi? Miksi romanialainen taiteilija haluaa skandinaavisen metsän takapihalleen? Näihin kaikkiin olemme saaneet vastauksen matkoillamme.

Lapset ovat muuttaneet tapaamme matkustaa jonkin verran, mutta eivät filosofiaamme. Tällä hetkellä kuusivuotias esikoisemme on matkustanut kanssamme kymmenen kertaa, kahdessatoista eri maassa. Kolmevuotias kuopuksemme lähes yhtä monessa maassa. Pisimmillään olemme olleet kaksi kuukautta matkoilla. Joten voisin jopa sanoa tietäväni jotain lasten kanssa matkustamisesta. Lasten kanssa vastuullinen matkailu on entistä tärkeämpää; mitä haluamme opettaa heille maailmasta ja sen ihmisten kohtaamisesta. Haluamme, että lapsemme kokevat olonsa kotoisaksi mihin ikinä menemmekin. Kaupunki on heidän leikkipaikkansa, lapsen silmin seikkailu löytyy ihan mistä vain. Kokemusten lisäksi meille matkailu perheenä on yhdessä oloa ja siteemme vahvistamista.

Missä me sitten matkustamme? Kaupungeissa, vuorilla, rannoilla. Koemme, teemme, seikkailemme. Ei ole ravintolaa tai hostellia jota lapsemme ei kelpuuttaisi. Aina kun tulee leikkipaikka vastaan sinne mennään, kahvilasta napataan smoothiet mukaan ja kiipeillään patsaissa. Jos on uintimahdollisuus, saatamme viettää muutaman tunnin rannalla, kunnes nuo siihen kyllästyvät. Itse kun olen varustettu nälkäisen oravan kärsivällisyydellä, en voisi kuvitella makaavani saman uima-altaan vierellä viikkoa. Lapset tuovat mukanaan myös tilanteita joihin ei päätyisi ilman heitä. Esikoisemme ollessa yhdeksän kuukautta, olimme ensimmäisen kerran Bosniassa, Mostarissa. Selvisi, että hostellimme omistajalla oli saman ikäinen vauva. No, leikkitreffejähän se tarkoitti! Lapsi mahdollisti meille upean tilaisuuden päästä tutustumaan paikalliseen elämään.

Miten majoitumme lasten kanssa? Ihanne olisi edelleen hyödyntää Couchsurfingia, mutta mahdollisuus löytää neljälle sopivaa majoittajaa on lähes olematon. Asumme paikallisten omistamissa hostelleissa ja apartemonteissä tai vuokraamme asunnon. Kaksi kertaa olemme käyttäneet lomamatkalla olleen perheen asuntoa AirBnb:n kautta. Haluamme tietää kenelle raha menee, joten vältämme suuria hotelliketjuja ja all inclusiveja.

All inclusive-hotellien ongelma pohjautuu siihen, että suurin osa rahasta ei jää kohdemaahan. Varsinkin pienissä kaupungeissa paikallinen elinkeino näivettyy, kun turismi ei tuo tuloja. Lomailijat kun syövät ja juovat hotellissaan, jonka tuotot menevät matkanjärjestäjä maahan. Tämä lomailumuoto näyttäytyy hyvin suosittuna nykyään. Se koetaan helppona tapana heittää aivot narikkaan viikoksi tai kahdeksi. Mutta millä kustannuksella? Toki all inclusive hotellit työllistävät paikallisia, mutta useimmiten minimipalkalla tai sen alle. Matkanjärjestäjät myöntävät itsekin nämä ongelmat, ottamatta kuitenkaan kantaa palkkaukseen, sillä se asia ei heille kuulu. Hotellit monesti rakennetaan lapsi- ja/tai orjatyövoimaa käyttäen. *

Tunnen suurta kiitolisuutta siitä, että minulla ja perheellämme on mahdollisuus matkustaa. Rahallisesti emme ole varakas perhe, itse olen päätoiminen opiskelija ja teen sen ohella työtä. Elämme säästeliäästi kotona, jotta meillä olisi varaa reissuihin. Matkustamme edelleen pienellä budjetilla. Haluamme rahoillemme mahdollisimman paljon vastinetta, meille se tarkoittaa kokemista, tekemistä ja kohtaamisia.

Kuten aluksi jo totesin, on meillä jokaisella omat syymme matkustaa ja omat tapamme kohdata maailma. Matkailu ei tule maailmassa vähenemään, eikä sen loppua tarvitsekaan. Meidän jokaisen tulee kuitenkin muistaa, että valinnoillamme on vaikutuksia ja jokaisen tulee olla valmis seisomaan valintojensa takana. En sano, että olisimme millään tavalla täydellisiä, kaukana siitä, mutta teemme parhaamme emmekä kulje maailmalla oma napanöyhtä edellä. Jos tulevaisuudessa lapsillani on mahdollisuus jatkaa maailman tutkimista, toivon, että he tekevät sen avoimin ja kunnioittavin sydämin. Antavat enemmän kuin ottavat.

Mitkä asiat saavat sinut lähtemään maailmalle? Miten kunnioitat paikallisten elämää?

*Jennie Dielemans: Tervetuloa paratiisiin. Reportaasi turismiteollisuudesta. 2010. Like.